Singaporelaisen loosin tunnelmia

 
5.10.2010
Risto Härmä
 
Tietomme vapaamuurariuden synnystä ovat edelleenkin hyvin hämäriä. Nykyisin kuitenkin alkaa näyttää siltä, ettei järjestömme olekaan syntynyt suoraan kivenhakkaajamuurareista, vaan että suvaitsevaisesti toisiinsa ja ennen kaikkea uskontoon ja politiikkaan suhtautuneet valistuneet henkilöt ovat alkaneet hakea toistensa seuraa. Salatakseen toimintansa he alkoivat käyttää kivenhakkaajamuurareiden työkaluja henkisen rakentamisensa symbolisina työkaluina. Tämä kaikki aikana, jolloin niin uskonnollinen kuin poliittinenkin suvaitsevaisuus oli harvinaista, vaikka kaikki asianomaiset olivat kristittyjä. Näin toteutui pastori James Andersonin lause: ”Muurariudesta tulee yhtymäkeskus ja sovinnollisen uskollisen ystävyyden välikappale henkilöiden kesken, jotka muutoin jäisivät ainaiseksi erilleen toisistaan”.
 
Viimemainittu lause tuli mieleeni istuessani aikanaan singaporelaisessa loosissa, missä loosin päävirkailijoina oli yhtä aikaa juutalaisia, buddhalaisia, kristittyjä ja muslimeita, jotka lisäksi edustivat kaikkia mahdollisia erivärisiä ihmisrotuja ja niiden välimuotoja. Lisäksi loosissa vieraili runsaasti naapurimaista, Australiasta ja Euroopasta tulleita turisteja. Kaikki olivat kuitenkin erinomaisessa sovussa yhdessä ja iloisina skottilaisen perussäännön mukaisessa järjestyksessä.
 
Kiinalaiset ovat Singaporessa valtaväestönä, ja he ovat alkaneet siellä korostaa kungfutselaisuutta ohjenuoranaan. Tämä oli Kiinan keisarikunnan valtauskonto aina sen kukistumiseen eli vuoteen 1911 asti. On oikeastaan aika hämmästyttävää, että sekä Buddha, taolaisuuden perustaja Lao-tse että Kungfuze ovat kaikki eläneet samaan aikaan maailmassa eli noin v. 500 eKr. Muurarillisesti katsoen juutalaiset samaan aikaan pystyttivät Kyyroksen luvalla Zerubbabelin temppeliä. Molemmat kiinalaiset filosofit uskoivat ihmisten eläneen muinaisina aikoina paratiisimaisissa olosuhteissa yhteiskunnassa, jonka oloja he kuvasivat ja koettivat palauttaa takaisin. Lao-tse uskoi siihen päästävän luonnon vetämänä mietiskelemällä, mutta Kungfuze esitti ensisijalle ihmisrakkautta ja myötäelämisen taitoa. Hänestä tuli suuri opettaja. Molemmat filosofit kuvasivat maailman menon virraksi, johon ihmisen oli harmonisesti sopeuduttava. He eivät perustaneet mitään uskontoa, vaan jättivät vapaamuurarien tapaan jokaisen omaksi asiaksi valita oma uskonsa. Esivaltaa ja vanhempia he käskivät kunnioittaa. Vanhempien kunnioitus laajeni pian isovanhempiin ja jo manalle menneisiinkin vähän samaan tapaan kuin meillä sytytellään haudoille kynttilöitä. Kungfuzen päähyveet olivat:
 
1.     Harmoninen sopeutuva asenne toisiin ihmisiin, eräänlainen itsekontrolli.
2.     Hyvä käyttäytyminen, etiketin ja seremonioiden taitaminen.
3.     Oikea tieto, joka käsitti historian, kirjallisuuden ja kansalaistiedon tuntemisen sekä korkean moraalin. 
4.     Moraalinen rohkeus olla lojaali itseään kohtaan ja harrastaa avuliaisuutta lähimmäisiä kohtaan. 
5.     Peräänantamattomuus hyveitä harrastettaessa. 
6.     Kungfuzen ohjeisiin kuului myös meille tuttu periaate: älä tee sitä toisille, mitä et haluaisi heidän sinulle tekevän.
 
Singaporelaisessa puistossa oli Kungfuzelle pystytetty kuvapatsas, jonka jalkaan oli kaiverrettu pitkä englanninkielinen teksti hänen opetuksestaan, eli kuvaus paratiisimaisesta menneisyydestä:
 
”Kun Suuri Tie ( Taivas )vallitsi, jokainen henkilö oli yhteiskunnan osa ja yhteiskunta oli jokaisen oma. Hyveelliset ja kyvykkäät oli valittu julkisiin virkoihin. Kaikki arvostivat uskollisuutta ja ystävällisyyttä. Ihmiset eivät rakastaneet yksin omia vanhempiaan ja lapsiaan, vaan rakastivat kaikkia toistenkin ihmisten vanhempia ja lapsia. Vanhukset elivät viimeiset vuotensa onnellisina, terveet ihmiset olihyödyllisesti työllistetty, lapset hoidettiin sopivasti. Lesket, orvot, vanhat lapsettomat ihmiset, raajarikkoiset ja kiusatut hoidettiin hyvin. Kaikki miehet jakoivat sosiaalisen vastuunsa ja kaikki naiset omat vastaavat roolinsa. Luonnonvaroja käytettiin täysin kaikkien hyödyksi, eikä niitä anastettu itsekkäisiin tarkoituksiin. Ihmiset halusivat antaa voimansa ja kykynsä yhteiskunnalle yleiseksi hyväksi eikä tuottamaan yksityistä etua. Petkutusta ja juonittelua ei sellaisessa yhteiskunnassa voinut esiintyä. Rosvous, varkaus ja kaikki rikokset katosivat. Kujia ja ovia ei lukittu, koska kukaan ei edes ajatellut varastamista”.
 
Periaatteet tuntuvat melko länsimaisilta ja jopa nykyaikaisilta, vaikka ne on kirjoitettu 2500 vuotta sitten. Niiden toteuttaminen ei vapaamuurariakaan pahentaisi.
 
 Amerikkalainen Elbert Bede (k. 1967) on kirjoittanut mielenkiintoisesti vapaamuurariuden hengellisyydestä. Tärkeimpänä edellytyksenä vapaamuurariksi aikovalle hän pitää uskoa korkeimpaan olentoon, uskoa jonkinlaiseen tulevaan elämään ja pitäytymistä erilaisten Pyhien kirjojen sisältämiin siveellisiin, sosiaalisiin ja eettisiin sääntöihin, jotka kaikki ovat hämmästyttävän samansuuntaisia.
 
Bede toteaa, että nykymaailmassa on paljon uskontoihin perin välinpitämättömästi suhtautuvia ihmisiä. Näitä on runsaasti meidänkin maassamme, ja varmasti monilla kirkkoon kuuluvilla kansalaisilla on perin hatara kuva kristinuskon perustotuuksista. Näille ihmisille vapaamuurarius voi aluksi olla lähes uskonnon veroinen instituutio. Näinhän ei kuitenkaan ole, eikä saisi ollakaan, sillä vapaamuurarius ei ole uskonto vaan mieluummin uskonnon palkollinen. Vapaamuurariuden vaatimusten toteuttaminen ei tuota uskovalle ponnistusta vaan mieluummin iloa. Vapaamuurarius on omiaan johdattamaan uskonnollisen elämän ulkopuolellakin olevan lähemmäs uskoa ja kiinnostusta kirkolliseen elämään.
 
Singaporelainen kokemus oli hyvin mieleenpainuva. Siellä erilaisten uskontojen edustajat kohtasivat sovussa, rukoilivat ja kiittivät Luojaansa.  Tapaus oli vaikuttava esimerkki siitä, miten vapaamuurarius yhdistää eri maitten, eri uskontojen ja eri mielipiteitten miehet ja kasvattaa ystävyyden niiden välille, jotka muuten olisivat ikuisesti erossa toisistaan.
 
__________________________________________________
Matka oli joulukuussa 1988.